Tuki- ja liikuntaelinvaivojen selitysmallit ja manuaaliterapia kuntoutustyössä

Tässä tekstissä avataan hieman syvemmin, mitä manuaaliterapialla voidaan ja ei voida saavuttaa kuntoutuksen näkökulmasta. Tekstissä käydään myös läpi, mitä tuki- ja liikuntaelinvaivoista olisi hyvä tietää.

Kirjoituksen tarkoituksena on antaa nykypäivän tietoa vanhentuneiden käsitysten tilalle. Tekstin luettuasi ymmärrät manuaaliterapian rajallisuuden ja osaat suhtautua ihmisten erilaisiin tuki-ja liikuntaelimistön vaivoihin laajemmalla näkökulmalla.

​Jos manuaaliterapia käsitteenä on entuudestaan tuntematon, niin tällä tarkoitetaan kattotermiä kaikille käsillä tehtäville hoidoille. Esimerkiksi hierojan, osteopaatin, kiropraktikon ja naprapaatin käsillä tekemät hoidot ovat kaikki manuaaliterapiaa.

​Tuki- ja liikuntaelimistöllä tarkoitetaan ihmisen elimistä koostuvaa liikkumisen mahdollistavaa kokonaisuutta. Tuki- ja liikuntaelimistön rakenteita ovat kehon lihakset, luuranko, nivelet, nivelsiteet, nivelrustot, jänteet sekä muut kudokset, jotka pitävät elimet paikoillaan. 

Kirjoitus on suunnattu etenkin alalla oleville palveluntarjoajille, mutta esimerkiksi manuaaliterapialla oireitaan hoidattaville ihmisille teksti soveltuu erinomaisesti.

Tekstissä käytävät asiat on kirjoitettu niin, että kaikilla on mahdollisuus asioiden sisäistämiseen. 

Osassa tekstiä sukelletaan välillä syvemmälle, mutta suosittelemme lukemaan loppuun asti!

Kirjoituksen sisällöstä

Puhekielessä käytettyihin ilmaisuihin "lihasjumi" ja "kuona-aine lihaksessa" pureudutaan tekstissä tarkasti sekä sivuamme aihetta kipu. Miksi oireet tuntuvat siltä kuin tuntuvat?

Liikkeellä on nykytieteen valossa horjuvia teorioita, joiden mukaan jonkin käsillä tehtävän hoidon hoitovaikutus voitaisiin mekaanisesti kohdistaa pelkästään johonkin ihmisen yksittäiseen rakenteeseen tai kudoskerrokseen. Näitä hoitoja myydään yhä useammin ratkaisuna milloin mihinkin vaivaan.

Yksittäisiä käsillä tehtäviä hoitotekniikoita on myös ryhdytty kaupallistamaan ja myymään ratkaisuna ihmisten kokemiin tuki- ja liikuntaelimistön oireisiin.

​Esimerkiksi "faskian (lihaskalvon) hoitoa" on käsitelty tekstin loppupuolella. Myös alaselkäkipuihin tarjottu syy "vino lantio" nostetaan tässä kirjoituksessa esille.

Tekstin aiheet:

• Vastaanottotyö
• Mitä tuki- ja liikuntaelinvaivoista pitäisi tietää?
• "Lihasjumi" ja kireät lihakset
• "Kuona-aine" lihaksessa
• "Faskian hoito"
• "Lantio vinossa" / SI-nivel "pois paikaltaan"
• Mutta mitä se kipu on?
• Mitä manuaalisella hoitamisella voidaan saavuttaa?

​​

Vastaanottotyössä törmää toistuvasti samaan ilmiöön: vastaanotolle saapuu asiakas jonkin tuki- ja liikuntaelimistön vaivan kanssa, johon hän luonnollisesti odottaa saavansa avun.

Kun vaivan syytä ja sen taustalla olevia tekijöitä lähdetään selvittämään, usein jo alkuhaastattelussa käy ilmi, että koetuille oireille on jo itse annettu hieman ontuvia selityksiä.

Tyypillisimmät selitykset ovat, että lihakset ovat "jumissa" tai niissä on "kuona-ainetta". Näihin monesti kaivataan paikallista käsittelyä, jotta "jumi" tai "kuona-aineet" hierottaisiin halutulta alueelta pois. 

Viime vuosina on myös yleistynyt teoria, että faskiat (lihaskalvot) olisivat hoidon tarpeessa.
​
​Selkäkipuihin saatetaan hakea syytä, että Nikama on "lukossa" tai "pois paikaltaan" ja se täytyy "naksauttaa paikalleen".

Joskus myös asiakas saattaa todeta, että lantio on vinossa, SI-nivel on pois paikaltaan tai on jokin muu vähintäänkin erikoinen teoria, jonka selitykseen fysiologisesti ei ole oikeastaan minkäänlaisia perusteita.

Syy näille virheellisille käsityksille ei tietenkään ole asiakkaan. Nämä käsitykset pohjautuvat virheellisiin tulkintoihin ja vanhentuneeseen tietoon, jotka elävät voimakkaasti alan sisällä. Joissakin alan koulutuksissa näitä saatetaan opettaa edelleen.

​Vastaanottotyössä saa toistuvasti käyttää aikaa näiden käsitysten korjaamiseen. Asiakkaille saa perustella ja selittää, että asia ei olekaan niin yksinkertainen kuin sen on ymmärretty olevan. Useimmiten nämä tiedot ovat myös asiakkaasta huojentavia ja vaikuttavat positiivisesti mielialaan sekä kuntoutumisen edistymiseen.
​

"Myös palveluntarjoajien keskuudessa liikkuu omituisia selityksiä tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Tyypillisesti näihin tarjottu ratkaisu on tunnin hieronta, selkärangan "naksautus", lantion suoristaminen tai joku muu käsillä tehtävä temppu. Useimmiten näitä ratkaisuja yhdistää se, että asia olisi hoidon jälkeen "korjattu", eikä sille tarvitsisi tehdä enää mitään."

​

Myös palveluntarjoajien keskuudessa liikkuu omituisia selityksiä tuki- ja liikuntaelinvaivoille. Tyypillisesti näihin tarjottu ratkaisu on tunnin hieronta, selkärangan "naksautus", lantion suoristaminen tai jokin muu käsillä tehtävä hoito. Useimmiten näitä ratkaisuja yhdistää se, että asia olisi hoidon jälkeen "korjattu", eikä sille tarvitsisi tehdä enää mitään.

Vaikka oire saataisiin käsittelyllä hetkeksi pois, mitä todennäköisimmin tuntemus palaa ajan myötä takaisin. Monesti vastaanotolle hakeudutaan tällöin uudestaan ja toistuvat käsittelyt hyväksytään osaksi elämän säännöllisiä rutiineja.

Moraalittomimmissa tapauksissa asiakkaalle uskotellaan, että säännöllinen käsittely on ainut ratkaisu kyseiseen vaivaan. Valitettavasti myös tämä lisääntyy palveluiden kaupallistuessa.

Puhuttaessa asiakkaan itse valitsemasta päätöksestä käydä säännöllisesti jossain käsittelyssä, täytyy erottaa toisistaan rentoutuminen, akuutti kivunlievitys ja tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoito. Näitä aiheita käsitellään tekstissä myöhemmin.

Kaikessa tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan liittyvässä on hyvä pitää mielessä, että ihminen on järjettömän monimutkainen olento.

Ihmisen toimintaa ei voida selittää ainoastaan miettimällä pelkkiä lihaksia, niveliä ja hermostoa.

​Ihmisen toimintaan vaikuttaa suuresti näiden nk. biomekaanisten tekijöiden lisäksi myös psyykkiset ja sosiaaliset tekijät.

On siis hieman yksinkertaistettu ajatus, että jokin tuki- ja liikuntaelinvaiva voitaisiin parantaa esimerkiksi hieromalla. Jos vaiva pyritään selittämään yhdellä muuttujalla, kuten kireällä lihaksella tai vinossa olevalla lantiolla ja siihen tarjottu "ratkaisu" on jokin käsillä suoritettava temppu, se ei yleisesti ottaen mitä todennäköisimmin pidä paikkaansa.

Manuaalinen hoitaminen etenkin kuntoutuksen alkuvaiheessa voi olla hyödyllistä. On silti tärkeä ymmärtää, ettei mikään käsittely poista tai korjaa vaivoja.

Ei ole olemassa myöskään niin kutsuttuja nopeita ratkaisuja tai "pikafiksejä". Tuki- ja liikuntaelinvaivat kehittyvät tavallisesti pitkän aikavälin aikana ja niiden taustalla on jälleen mitä moninaisimmat tekijät, kuten esimerkiksi arjen kuormitus, työasennot, liikuntatottumukset, lihaskunto, ikä, genetiikka, stressi, elämäntilanne ja muut psykososiaaliset tekijät.

Tuki- ja liikuntaelinvaivat eivät parannu sillä, että manuaaliterapeutti käsittelee ongelma-aluetta asiakkaan maatessa hierontapöydällä. Joissain tapauksissa tietysti tästäkin voi olla hyötyä, mikäli se on osa hoitosuunnitelmaa. Hoitosuunnitelman täytyisi aina pitää sisällään aktiivista kuntoutusharjoittelua ja kuormitustekijöihin vaikuttamista.

Kuntoutuminen lähtee ensisijaisesti omien toimintamallien muutoksesta ja omasta aktiivisesta tekemisestä. Tässä prosessissa hyvä kuntoutuksen ammattilainen voi toimia tukena, asiantuntijana sekä mahdollistajana.

Kuntoutumisen ensisijaisen tavoitteen ei pitäisi ikinä olla se, että asiakas käy "ylläpitohoidoissa" kuukauden, kahden kuukauden tai puolen vuoden välein. Sen sijaan olisi tärkeää, että asiakas oppisi ymmärtämään oman toimintansa vaikutuksia hyvinvointiin.
 
Jos asiakas on itse päättänyt käydä säännöllisesti rentouttavassa hoidossa, on tilanne aivan toinen. Rentoutumistarkoituksiin hieronta voi toimia nopeana ja hetkellisenä apuna.

Jos hierontaan on hakeuduttu oireen kanssa, jää hierojan vastuulle olla antamatta virheellistä tietoa hoidon vaikutuksista oireeseen. Asiakkaan kuuluu saada tietää, että hieronta voi rentoutumisen johdosta hetkellisesti alentaa oireen tuntemusta ja lievittää akuuttia kipukokemusta, mutta ei mekaanisesti poista vaivaa.

Jos hierojalla ei ole tarjota asiakkaalle aktiivista harjoittelua ja kuormitustekijöihin vaikuttavaa hoitosuunnitelmaa, kuuluu hänen ohjata asiakas terveydenhuollossa eteenpäin.

Tuki- ja liikuntaelinvaivojen ja kuntoutuksen asiantuntijan vastuuseen kuuluu tarjota luotettavaa ja oikeaa tietoa vaivojen kuntoutuksen suhteen. Asiakkaan ei tarvitse olla tuki- ja liikuntaelimistön asiantuntija. Se on meidän ammattilaisten tehtävä.
​
​

"Vaikka manuaalinen hoitaminen etenkin kuntoutuksen alkuvaiheessa voi olla hyödyllistä, on tärkeä ymmärtää, ettei mikään käsittely poista tai korjaa vaivoja.

​Kuntoutuminen lähtee ensisijaisesti omien toimintamallien muutoksesta ja omasta aktiivisesta tekemisestä."

​​
​

Kireästä lihaksesta puhuttaessa viitataan tavallisesti lihaksen ominaisuuteen, josta käytetään nimitystä lihastonus.

Perinteisen määritelmän mukaan tämä tarkoittaa jännitystä rennossa lihaksessa tai vastustusta, jota nivelen liikettä tutkiva henkilö tuntee kun lihasta venytetään passiivisesti (terapeutin venyttämänä).

Määritelmä on hieman epäselvä, sillä se ei sisällä tarkkaa tietoa siitä, mitä passiivisen venytyksen vastustus tarkoittaa. Se perustuu tutkivan henkilön subjektiiviseen kokemukseen (=mielipiteeseen) lihaksen vastustuksesta tarkan kliinisen diagnostiikan sijaan (Ganguly 2021).

Lihaskireyden tai lihastonuksen määrittelyssä suurena ongelmana onkin, ettei käytössä ole riittävän selkeää ja yleispätevää määritelmää näiden asioiden selittämiseen.

Hieman pelkistetysti voitanee kuitenkin sanoa, että näillä tarkoitetaan lihaksissa jatkuvasti olevaa supistustilaa. Supistustila aiheutuu hermoston ylläpitämän toiminnan seurauksena ihmisen ollessa valvetilassa.

Kyseessä on siis monimutkainen ilmiö, jonka säätelyyn vaikuttaa useista eri komponenteista (motorinen aivokuori, aivokuoren alaiset basaaligangliot, pikkuaivot, selkäytimen nousevat ja laskevat hermoradat, sekä lihaksen tuntoelin, lihaskäämi) koostuva hermolihasjärjestelmä (Ganguly 2021).

Hieman yksinkertaistettuna lihastonus on siis enemmänkin hermostollinen ominaisuus kuin lihaksessa oleva vika tai oire. Lihaksissa kuuluukin olla jännitystä, sillä ilman sitä esimerkiksi asennon ylläpitäminen ja liikkeen tuottaminen eivät olisi mahdollista.

​

Miksi lihas sitten tuntuu jumiselta tai kireältä?

Kenenkään on hankala lähteä antamaan yksiselitteistä vastausta siitä, mitä kukin lihaksissaan tuntee. Kyseessä kuitenkin on ensisijaisesti tuntemus.

Lihas voi esimerkiksi ärtyä mekaanisesta tai staattisesta rasituksesta ja siinä voi alkaa tuntua kipua, voimattomuutta, väsymisen, heikkouden, venytyksen tai kireyden ("jumin") tunnetta. Nämä kaikki ovat tuntemuksia, jotka muodostuvat kaikilla yksilöllisesti.

Edellä mainitut tuntemukset eivät selity sillä, että lihas menisi itsestään ”jumiin”. Tämä on ainoastaan kansankieleen taipunut ilmaisu ja pelkistys monimutkaisesta ilmiöstä. Tälle tuntemukselle haetaan vielä valitettavan usein manuaaliterapeutin validointia kysymyksillä kuten "miltä lihas tuntuu" tai "onko siellä jumia"?

​

”Kenenkään on hankala lähteä antamaan yksiselitteistä vastausta siitä, mitä kukin lihaksissaan tuntee. Kyseessä kuitenkin on ensisijaisesti tuntemus.”
​
"Tälle tuntemukselle haetaan vielä valitettavan usein manuaaliterapeutin validointia kysymyksillä kuten "miltä lihas tuntuu" tai "onko siellä jumia?"
​
​

Ylipäätään lihasjumi-käsitteen käyttöä tulisi ammattikäytössä harkita tarkkaan, sillä se on luonteeltaan medikalisoiva.

Jumi- sana luo virheellistä kuvaa siitä, että lihaksessa olisi jokin vika. Kyseessä on enemmänkin ominaisuus kuin oire. Myös "jumiin menneen" lihaksen hoitaminen pelkällä manuaaliterapialla (kuten vaikka hieromalla) on hieman kyseenalaista, koska mitään jumia ei oikeastaan ole edes olemassa.

Hieroja tai kuka tahansa manuaaliterapeutti voi kuvitella tuntevansa lihaksessa ”jumeja” ja voivansa vaikuttaa näihin, mutta tässäkin kyseessä on ensisijaisesti terapeutin oma tulkinta. Tulkinta perustuu vain terapeutin omaan mielipiteeseen.

​Hieromalla voidaan toki lievittää oireiden kokemusta, mutta mikäli oireiden taustalla oleviin tekijöihin ei tehdä muutoksia, ei mikään määrä hierontaa riitä korjaamaan vaivaa.

Lihasten tunnustelun (palpaatio) tarkkuutta kivun määrityksessä on tutkittu jonkin verran. Esimerkiksi vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa käytettiin toispuoleisia niska- ja alaselkäkipua potevia koehenkilöitä. Kaksi manuaaliseen tutkimiseen koulutettua henkilöä pyrkivät tunnustelemalla arvioimaan kummalla puolella kehoa oireet olivat.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 94 niskakipuista ja 91 alaselkäkipuista koehenkilöä. Niskakipujen osalta ensimmäinen tutkija onnistui määrittämään oikean tuloksen 53% tapauksista ja toinen tutkija 64% tapauksista. Alaselkäkivun osalta oikea tulos onnistuttiin määrittämään myös noin 65% tapauksista (Maigne ym. 2012).

Tutkivan terapeutin tunnustelulle ei siis kannata antaa liikaa painoarvoa jos arvaamisellakin olisi 50% mahdollisuus saada oikea vastaus.

Terapeutin tulkinta voi suurella todennäköisyydellä olla väärä tai sillä ei ole mitään kausaalista suhdetta koettuun kipuun.

​

"Jos kyseessä on ainoastaan jännä tuntemus, jonka haitta-aste arkeen on käytännössä mitätön, ei mistään vakavasta asiasta aikanaan ole kyse."

​

Kireyden tai jumin tunteen kannalta lähinnä kiinnostavaa onkin se, että liittyykö tuntemukseen kipua ja mitä haittaa tuntemuksesta on esimerkiksi arjen suhteen.

Jos kyseessä on ainoastaan jännä tuntemus, jonka haitta-aste arkeen on käytännössä mitätön, ei mistään vakavasta asiasta aikanaan ole kyse.

​Mikäli kyseessä on selkeä kipuoire, asia on jo huomattavasti monimutkaisempi. Tämän tekstin tarkoituksena ei kuitenkaan ole paneutua kivun fysiologiaan sen syvemmin, sillä tämä vaatisi kokonaan oman kirjoituksen. Tästä aiheesta kirjoittelemme varmasti myöhemmin lisää.


​​

Tuntemuksia lihaksissa on joskus selitetty teorialla siitä, että lihaksiin olisi "jäänyt jumiin kuona-aineita”. On myös kuviteltu, että ”kuona-”aineita voitaisiin hieroa lihaksesta pois.

Tällaisten väittämien paikkansa pitävyydestä ei ole olemassa mitään todisteita. Ainakaan englannin kielellä ei ole julkaistu yhtäkään tutkimusta tai tieteellistä julkaisua, joka vastaisi edes kysymykseen mikä tämä "kuona-aine" on (Walton 2016).

Kyseessä lienee siis keksitty teoria, joka perustuu todennäköisesti mutuiluun ja huhupuheisiin. Lisäksi se on valitettavan yleinen harhakäsitys, joka leviää edelleen myös ammattilaisten keskuudessa.

Erityisen mielenkiintoisen ja omalla tavallaan huvittavankin tästä kuona-aineen keskustelusta tekee se, että kukaan ei vielä toistaiseksi ole pystynyt tarjoamaan selkeää vastausta mikä tämä "kuona-aine" on. Yleisimmin kuullut ehdotukset taitavat kuitenkin olla maitohappo, laktaatti tai "en tiedä".


Maitohappo ja laktaatti, mitä ne ovat?

Seuraavaksi käsitellään aiheita maitohappo ja laktaatti. Jos aiheet ovat täysin entuudestaan tuntemattomia, seuraavan osion tekstiä on todennäköisesti liian vaikea ymmärtää. Suosittelemme kiinnostuksen säilymisen vuoksi siirtymään seuraavaan väliotsikkoon.

​
Maitohaposta on hyvä tietää sen verran, että sitä muodostuu ihmisen elimistössä ainoastaan välillisesti osana elimistön hapetonta energia-aineenvaihduntaprosessia (anaerobinen glykolyysi).

Glykolyysissä elimistöön varastoituneesta sokerista (glukoosi) tuotetaan lihassolun käyttöön sen energianlähdettä ATP:ta.

Tässä prosessissa glukoosin pilkkoutumistuotteena syntyy pyruvaattia, joka pelkistyy edelleen maitohapoksi. Ennen kun maitohapon edes teoreettisesti voisi ajatella varastoituvan mihinkään, se on jo ehtinyt pilkkoutua edelleen laktaatiksi ja vety-ioneiksi.

Myöskään laktaatti tai vety-ionit eivät varastoidu lihakseen "kuona-aineina" vaan ne poistuvat verenkierron ja maksan kautta elimistöstä itsestään (Ullman 2013).

Hieronta ei myöskään nopeuta laktaatin poistumista millään tavalla. Tätä on tutkittu esimerkiksi Hemmingsin ym. suorittamassa tutkimuksessa vuodelta 2000.

Tutkimuksessa kahdeksan nyrkkeilijää suoritti kaksi nyrkkeilysimulaatiota ergometrillä, joiden välissä he saivat joko hierontaa tai passiivista lepoa. Urheilijoiden sykkeet ja veren laktaatti- ja glukoositasot mitattiin ennen suorituksia, suoritusten aikana ja suoritusten jälkeen. Ennen toista simulaatiota annettiin myös arvio omasta palautumisesta.

Mittauksissa ei havaittu merkittävää eroa veren laktaatti- tai glukoosiarvoissa hierotun ja passiivisesti levänneen ryhmän välillä.

​Tutkimuksesta teki mielenkiintoisen kuitenkin se, että hierontaa saaneiden urheilijoiden käsitys omasta palautumisesta oli lisääntynyt huomattavasti (Hemmings ym. 2000). Tämä kertoo siis siitä, että hieronnan tai muiden manuaalisten hoitojen vasteeseen vaikuttaa myös psyykkiset tekijät.

Jos hieronnan jälkeen olo tuntuu palautuneelta, voi siis fysiologiten muutosten sijaan ainut muuttunut asia olla oma subjektiivinen kokemus palautumisesta.

Manuaaliterapian vaikutuksesta veren laktaattiarvoihin on sittemmin tehty useita tutkimuksia, eikä yhdessäkään näistä ole löydetty näiden kahden välillä juuri mitään yhteyttä (Brummit 2008). Tämän lisäksi vaikuttaisi löytyvän kohtuullisen paljon näyttöä sen puolesta, että väitteet ”hieronta edistää verenkiertoa”, ”hieronta laskee kortisolitasoja” tai ”hieronta lisää endorfiinien pitoisuutta veressä”, eivät myöskään pidä paikkaansa (Walton 2016).

​
​

​
Faskioiden (lihaskalvojen) hoito on viime vuosina ollut trendikästä ja suosittua erilaisten manuaaliterapian hoitomuotojen sisällä.

Todisteet faskiatekniikoiden toimivuudesta ovat kuitenkin luonteeltaan lähes kokonaan anekdoottisia, eli ne pohjaavat lähinnä huhupuheisiin varsinaisen tieteellisesti tutkitun tiedon sijaan.

Tieteellinen näyttö, joka näitä anekdootteja tukisi on laadultaan joko epäselvää tai se puuttuu kokonaan (McKenney ym. 2013). Tutkimuksissa ei myöskään olla saatu täyttä yksimielisyyttää siitä, mikä on näiden tekniikoiden vaikuttavuus tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidossa (Laimi ym. 2018).

Suureksi ongelmaksi faskiatekniikoiden tutkimuksessa muodostuu se, että hoidettavan henkilön ja manuaaliterapeutin välisen vuorovaikutuksen merkitystä ei kyetä täysin eliminoimaan niiden tehokkuutta arvioidessa.

Tämän lisäksi myös kosketuksen biologisilla vaikutuksilla sekä manuaaliterapeutin kyvyllä arvioida venytettävän kudoksen tilaa voi olla hoitovasteen kannalta merkitystä (McKenney 2013).

Näitä väitteitä tukee myös se, että nykytutkimusnäytön valossa manuaalisten käsittelyiden hoitovasteeseen tiedetään vaikuttavan asiakkaan odotukset, mieltymykset ja aiemmat kokemukset, terapeutin viestintä, hoitotilan viihtyvyys sekä muut kontekstuaaliset tekijät (Luomajoki ym. 2020).

​Hieronnan tai muiden käsillä tehtävien hoitojen vaikuttavuutta ei siis voida selittää pelkällä venytyksellä tai painamisella, vaan ilmiö on huomattavasti monimutkaisempi.
​
​

​"Nykytutkimusnäytön valossa manuaalisten hoitojen hoitovasteeseen tiedetään vaikuttavan asiakkaan odotukset, mieltymykset ja aiemmat kokemukset, terapeutin viestintä, hoitotilan viihtyvyys sekä muut kontekstuaaliset tekijät."

​

​On mahdoton ajatus, että käsillä tehtävä hoito voitaisiin kohdistaa johonkin yksittäiseen rakenteeseen (esimerkiksi faskiaan) ja samalla eristää hoidon vaikutus muista rakenteista.

Mikä tahansa käsillä tehtävä hoito kohdistuu aina hoidettavaan ihmiseen kokonaisuutena.

Yksistään faskioita ei voida venyttää, vaan venytettäessä venyvät kaikki muutkin rakenteet, kuten iho, lihakset, hermot, sidekudosrakenteet (joihin siis myös faskiat lukeutuu) ym.

Venyttämällä ei saada juurikaan aikaan muutoksia faskian tai minkään muunkaan kudoksen rakenteissa.

Venyttämisen vaikutus perustuu enemmänkin kokemukseen siitä, että venytettävää aluetta voidaan viedä pidemmälle venytykseen. Kyseessä on siis jälleen hieman monimutkaisempi asia kuin "venytän tästä ja faskian elastiset ominaisuudet muuttuvat".

Manuaaliterapian alojen sisällä on pitkään ajateltu hoidon vaikuttavuuden perustuvan paljolti biomekaanisiin tekijöihin, kuten nivelen liikkeen lisääntymiseen, lihastonuksen vähentymiseen tai muutoksiin selän rakenteiden toiminnassa.

Nykytutkimusnäytön valossa vaikuttaisi kuitenkin siltä, että näiden vaikutusten merkitys hoitovasteeseen on huomattavasti merkityksettömämpi kuin sen on aiemmin ajateltu olevan (Luomajoki ym. 2020).

Asiakkaan oma kokemus hoidosta vaikuttaisi sen sijaan olevan manuaaliterapian merkityksen kannalta olennaista. Hieronta tai mikä tahansa manuaalinen käsittely tuntuu useimmiten hyvältä ja olo saattaa rentoutua. Hoitojen vaikutukset ovat kuitenkin verrattain lyhytkestoisia ja saavutettu rentouden tila häviää ajan kuluessa.

Mikäli tuki- ja liikuntaelinvaivoista halutaan oikeasti päästä eroon, on näille valitettavasti alettava itse tekemään jotain.

Ainakin tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että manuaaliterapian osalta tämän hetkinen paras tieteellinen tutkimusnäyttö puhuu manuaaliterapian ja kuntouttavan harjoittelun yhdistämisen puolesta.

​Muissa tapauksissa hoidot ovat lähinnä oireen lievitystä tai rentoutumistarkoituksiin soveltuvaa käsittelyä. Tällaisissa hoidoissa käyminen kuuluisi olla aina asiakkaan oma päätös, eikä terapeutin myymä loppumaton "vaivan hoitosarja" perättömillä lupauksilla.

​

Aivan yhtälailla kuin lihakset eivät itsestään "mene jumiin", ei myöskään lantio itsestään "mene vinoon".

​Lantion alue muodostuu vahvoista rakenteista ja se kestäää kuormitusta. Nämä rakenteet (esim. SI-nivel) eivät mene istumalla vinoon tai kävellessä "pois paikaltaan". Tämä vaatii aiheutuakseen käytännössä aina jonkin ulkopuolisen voiman tai lantioon kohdistuneen trauman.

Jos lantio olisi lähtenyt pois paikaltaan, olisi omin jaloin käveleminen vastaanotolle luultavimmin mahdotonta. Tällaiset tapaukset vaativat välitöntä sairaalahoitoa.

Tarinat lantion laittamisesta "takaisin paikalleen" manuaaliterapeutin toimesta esimerkiksi vetämällä jalasta tai kiertämällä lantiota johonkin suuntaan, eivät missään nimessä pidä paikkaansa.

​Vino lantio tai lantion "toimintahäiriöt" ovat täysin keksittyjä asioita. Näillä syillä esimerkiksi selkäkipua perustelevien henkilöiden puheita ei kannata ottaa liian vakavasti. Kivunhoidon tutkimusnäyttö viimeisen 20 vuoden ajalta osoittaa, että edellä mainitut teoriat ovat aikansa eläneitä.

On hankala arvioida, mistä "taru vinosta lantiosta" on alunperin saanut alkunsa. Sen leviämiseen on luultavasti vaikuttanut pinttynyt käsitys lantion korostuneen anteriorisen tiltin vaikutuksesta alaselkäkipuihin. Tämän teorian mukaan lihasparit iso pakaralihas (gluteus maximus), vatsalihakset (abdominalis) ja lonkan koukistajalihas (iliopsoas), selän ojentajalihas (erector spinae) kiertävät lantiota joko eteen (anteriorinen tiltti) tai taakse (posteriorinen tiltti). Korostuneeseen anterioriseen tilttiin vaikuttaa "kireät" lonkankoukistajat ja selän ojentajat sekä "heikot" pakaralihakset ja vatsalihakset. Teoria perustuu toki löyhästi anatomiaan, mutta se on lähinnä muinaismuisto 70-80-luvuilta ja tämän jälkeen on julkaistu kasapäin uudempaa tietoa.

Asennon ja liikkeen vaikutusta alaselkäkipuihin on tutkittu esimerkiksi vuonna 2014 julkaistussa kirjallisuuskatsauksessa.

Katsaukseen valikoitui yhteensä 43 tieteellistä julkaisua ja näistä muodostetun meta-analyysin perusteella näyttäisi siltä, että lannerangan kaareutumisella (lordoosi), eteen- tai taaksepäin kiertyvällä lantiolla (anteriorinen/posteriorinen tiltti) tai sillä tuleeko liikettä enemmän lonkkanivelestä vai lannerangasta kumartuessa eteenpäin, ei vaikuttaisi olevan merkityksellistä yhteyttä alaselkäkipuun.

Ainoat asiat katsauksen mukaan, missä alaselkäkipuiset ja kivuttomat erosivat toisistaan olivat, että yleisesti ottaen alaselkäkipuisilla vaikuttaisi olevan rajoittuneempi lannerangan liikkuvuus, liikkeen hallinta ja heidän liikkeensä ovat hitaampia verrattuna kivuttomiin. Nämä luonnollisesti voivat olla kivun itsensä aiheuttamia haittoja, eikä tiedetä oliko näitä jo ennen alaselkäkipujen alkamista (Laird ym. 2014).

​
​

Kipu tietenkin on todellinen ilmiö ja epämiellyttävä kokemus, jota ei missään nimessä voi vähätellä.

Kipua ei myöskään pidä lähteä selittämään keksityillä teorioilla tai yksinkertaistetuilla selityksillä jonkin yksittäisen rakenteen vaikutuksesta.

Käsitteenä "kipu" on hyvinkin laaja ja sen henkilökohtainen määritteleminen on yksilöllistä. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että kipu on epämiellyttävä kokemus, joka liittyy kudosvaurioon tai sen uhkaan tai jota kuvataan kudosvaurion käsittein.

Pelkät rakenteelliset tekijät harvoin riittävät yksin selittämään kipua, ellei kyseessä ole selkeä patologia, kuten avohaava, murtuma, ruhje tai jokin muu vamma.

Kipu on kuitenkin niin laaja ja mielenkiintoinen aihealue, että kirjoitamme siitä varmasti myöhemmin lisää.

Nykytietämyksen mukaan niinkin suuri osa kuin 90% alaselkäkivuista kuuluu niin kutsutun epäspesifin kivun piiriin, jonka tarkkaa aiheuttajaa ei joko pystytä yksilöimään tai sitä ei tiedetä (Luomajoki 2015).

Kivunhoidon kannalta ei ylipäätään ole kovinkaan merkityksellistä, mikä rakenne aistii kipua. Tärkeää on se, mitä kivulle voitaisiin tehdä. Primäärin nosiseptisen (kipua aistivan) rakenteen pakonomainen etsintä ohjaa toimintaa ainoastaan kauemmas siitä, millä oikeasti on väliä. Mitä voitaisiin tehdä eri tavalla, jotta kipua ei tarvitsisi enää kokea tai se ainakin helpottaisi?

Miten tämä kaikki informaatio sitten pitäisi tulkita? Onko manuaaliterapia täysin turhaa ja hyödytöntä? Ei missään nimessä. Ainoastaan sen vaikutuksia selittävät teoriat ovat pahasti aikansa eläneitä, eivätkä ne useimmiten perustu muuhun kuin alan ”gurujen” selityksiin sekä itse keksittyihin tulkintoihin.
​

Mistä nämä kivunhoidon virheelliset tulkinnat johtuvat?

Suurena ongelmana näiden tulkintojen muodostumisessa on se, että ei ymmärretä eroa fysiologisten vaikutusten ja manuaaliterapian kliinisten vaikutusten välillä. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.

Fysiologinen vaikutus on muutos ihmisen biokemiassa tai elimistön toiminnassa. Kliininen vaikutus voi olla esimerkiksi muutos oireissa, muutos mielentilassa tai muutos kyvyssä selviytyä arjessa. Esimerkiksi rentoutuminen on kliininen vaikutus. Fysiologisilla vaikutuksilla pyritään selittämään miten hoito toimii ja kliinisellä vaikutuksella oliko hoidosta hyötyä.

Pelkällä kliinisellä vaikutuksella ei siis voida perustella tai selittää miten jokin asia toimii. Ihmisen rentoutuminen hoidon aikana ei kerro vielä yhtään mitään mistä rentoutuminen johtuu. Näiden kahden kanssa menee usein puurot ja vellit sekaisin ja päädytään mutkat suoriksi vedettyihin tulkintoihin.

​Tavallisimpia tulkintoja ovat, että "hieronta lievittää stressiä = hieronta laskee kortisolitasoja" tai "niska tuntuu käsittelyn jälkeen rennommalta = lihaksissa on tapahtunut kudosmuutoksia".

Manuaalisia hoitoja on myös tutkittu vasta verrattain lyhyen aikaa ja tutkimusnäyttö niiden osalta vasta lisääntyy. Aiemmin olemassa ollut tieto on pohjannut pitkälti alan ”gurujen” mutuiluun, mielipiteisiin ja pahimmillaan täysin todellisuudesta vieraantuneisiin harhaisiin teorioihin. Nämä teoriat lähtevät myös herkästi leviämään alan sisällä. Alalla on paljon kouluja, lisäkoulutuksia ja kursseja, joiden sisällölle ei aina löydy tieteellistä näyttöä.


​

Rentoutuminen: Manuaalinen hoitaminen tuntuu hyvältä ja siitä tulee hyvä mieli. Ihmiset vaikuttavat olevan hoitoihin hyvinkin tyytyväisiä.

Tärkeä on kuitenkin ymmärtää, että asiakastyytyväisyyttä ei voi käyttää argumenttina hoidon tehokkuudesta, eikä sillä voida selittää miten manuaaliterapia toimii.

Kaikesta huolimatta hoito rentouttaa ja rentoutuminen on hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä. Hektisempään suuntaan muuttuvassa maailmassa rentoutumiselle on lisääntynyt tarve.

Vaikka tuki- ja liikuntaelinvaivoja ei voida käsillä parantaa tai korjata, on manuaaliterapian rentouttava vaikutus varmasti yksi sen tärkeimmistä hyödyistä.

Kivun lievitys: Manuaalisesti hoitamalla on mahdollista lievittää koettua kipuoiretta, ainakin hetkellisesti. Käsitelty alue tuntuu rennommalta ja kivun tuntemukset ovat monissa tapauksissa hoidon aikana lievittyneet.

Tässäkin tosin on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mistä kipuoireiden lievittyminen johtuu. Johtuuko oireen lieveneminen siitä, että manuaaliterapeutti teki jotain käsillä ja paransi? Vai olisiko mahdollista, että tähänkin kokemukseen vaikuttaisi useammat eri tekijät, esimerkiksi yllä mainittu rentoutuminen ja psykososiaaliset vaikutukset.

Kipu on aina monimutkainen ilmiö, eikä sen lievittymistä pystytä selittämään pelkästään yhdellä tekijällä, kuten "painan tuosta ja kipu häviää, koska tein käsillä niin".

Nykyään tiedetään, että suuri osa manuaalisen hoitamisen hoitovasteesta tulee aivan muualta kuin itse käsillä tekemisestä.

Minäpystyvyyden lisääminen: Kuntoutuksen näkökulmasta manuaaliterapiaa voidaan käyttää pystyvyyden tunteen tai minäpystyvyyden lisäämiseen.

Tällä tarkoitetaan käytännössä sitä, että manuaaliterapian keinoin muokataan henkilön kokemusta omasta kyvystään selviytyä vaivansa kanssa.

Käsillä tehtävällä hoidolla saadaan lievitettyä tuntemuksia (kuten kipua) ja tällä luodaan aikaikkuna, jossa kehoa on mahdollista käyttää varmemmin tai kivuttomammin.

Toiminnalla pyritään ensisijaisesti mahdollistamaan esimerkiksi vaivoja ennaltaehkäisevä tai kuntouttava harjoittelu.

Manuaaliterapian ja kuntouttavan harjoittelun yhdistämisen puolesta löytyy runsaasti laadultaan hyvää tutkimusnäyttöä. Yksistään manuaalinen hoitaminen kuntoutuksen näkökulmasta vaikuttaisi kuitenkin olevan suhteellisen tehotonta ja lyhytkestoista.

Varsinaisesta vaivojen kuntoutuksesta ei pitäisi puhua jos hoitoa ei tueta oikeaoppisella aktiivisella kuntoutusharjoittelulla tai muutoksia ei tehdä vaivan perimmäisiin syihin, kuten arkeen ja kuormitustekijöihin.

​Näissä tapauksissa hoidon vaikuttavuudet rajautuvat enemmänkin rentoutumistarkoituksiin ja akuuttiin kivunlievitykseen.
​
​

LÄHTEET:

Ganguly, Jack, Kulshrehtha, Dinkar, Almotiri, Mohammed, Jog, Mandar 2021. Muscle Tone Physiology and Abnormalities.
https://www.mdpi.com/2072-6651/13/4/282/htm#B1-toxins-13-00282

Maigne J, Cornelis P, Chatellier G 2012. Lower back pain and neck pain: is it possible to identify the painful side by palpation only?
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22341057/

Walton, Tracy 2016. 5 Myths and Truths about Massage Therapy.
http://www.tracywalton.com/wp-content/uploads/2016/09/5-Myths-and-Truths-about-Massage-Therapy_final-with-Page-Numers.pdf

Ullman, Evie 2013. The Lactic Acid Myth.
https://www.bostonsportsmed.com/2013/10/lactic-acid-myth/

Hemmings B., Smith M., Graydon J., Dyson R. 2000. Effects of massage on physiological restoration, percieved recovery, and repeated sports performance.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1724183/

Brummit, Jason 2008. The Role of Massage in Sports Performance and Rehabilitation.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2953308/

McKenney, Kristin, Sinclair Elder, Annie, Elder, Craig, Hutchins, Andrea 2013. Myofascial Release as a Treatment for Orthopaedic Conditions: A Systematic Review.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3718355/#i1062-6050-48-4-522-b03

Laimi, Katri, Mäkilä, Annika, Bärlund, Esa, Katajapuu, Niina, Oksanen, Airi, Seikkula, Valpuri, Karppinen, Jari, Saltychev, Mikhail 2018. Effectiveness of myofascial release in treatment of chronic musculoskeletal pain: a systematic review.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28956477/

Luomajoki, Hannu, Koho, Petteri, Ojala, Tapio, Röning, Tiina, Takatalo, Jani, Tarnanen, Jani, Holopainen, Riikka, Mikkonen, Jani, Ekström, Kristian, Kouri, Jukka-Pekka 2020. Ammattilaisen kipukirja. VK-kustannus.

Luomajoki, Hannu 2015. Liikkeen ja liikekontrollin häiriöt. VK-kustannus.

Laird, Robert, Gilbert, Jayce, Kent, Peter, Keating, Jennifer 2014. Comparing lumbo-pelvic kinematics in people with and without back pain: a systematic review and meta-analysis.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4096432/