|
Kiipeily on laji, jossa erityisesti käsien rasitus on kovaa ja tästä syystä ne altistuvat helposti ylirasitusvammoille. Vaikka kiipeilyä harrastaessa myös loukkaantumisriski on olemassa, silti noin 80% sen yhteydessä syntyneistä vammoista on rasitusperäisiä. Toisin sanoen 4/5 kiipeilyvammasta aiheutuu liiallisesta rasituksesta. Tyypillisimmin ylirasituksessa vaurioitunut paikka on yläraaja (Maitland 1992). Vammojen yleisyydessä näyttäisi tutkimusten mukaan olevan jonkin verran eroja sukupuolten sekä boulderoinnin ja sporttikiipeilyn välillä, mutta selvää on, että sormivammat ovat vammoista kaikista yleisimpiä riippumatta lajipainotuksesta tai sukupuolesta (naisilla 29% ja miehillä 45% kaikista vammoista). Naisilla seuraavaksi yleisimmin vaurioituva paikka vaikuttaisi olevan olkapää (22%) ja miehillä kyynärpää (20%). Näiden jälkeen tyypillisimmin miehillä vaurioituu olkapää (19%) ja naisilla ranne (12%) tai kyynärpää (11%) (Gronhaug 2018). Pulley-vammat Kaikista tyypillisin kiipeilyvamma on nk. pulley-vamma. Tällä tarkoitetaan osittaista tai kokonaista repeämää sormen koukistajalihaksia (m. flexor digitorum profundus, m. flexor digitorum superficialis) paikallaan pitävässä ligamentissa. Jotta vammamekanismia voitaisiin ymmärtää paremmin on syytä tietää jotain sormen anatomiasta.  Sormea ympäröi yhteensä viisi kehämäistä rengassidettä (ligamentum annulare), jotka on nimetty numeroin A1-A5 sekä kolme ristikkäissidettä (ligamentum cruciforme), C1-C3. Näiden tehtävänä on pitää sormen koukistajalihasten jänteet paikallaan. Kovassa rasituksessa nämä rakenteet altistuvat kuitenkin vaurioitumiselle ja voivat suuren vääntövoiman seurauksena venähtää tai revetä osittain tai kokonaan. Tyypillisimmin näistä vaurioituu A2 pulley. Yleinen oire vamman syntyessä on krimpatessa tuntuva kova kipu, joka paikantuu vaurioituneen pulleyn kohdalle. Vakavimmissa tapauksissa jos pulley repeytyy kokonaan sormesta saattaa kuulua kiivetessä napsahdus, jonka seurauksena sormen koukistajalihaksen jänne pääsee pomppaamaan pois paikaltaan, aiheuttaen nk. “bowstring” ilmiön. Kuntoutumisennuste pulley-vammojen kohdalla on kuitenkin erittäin hyvä ja useimmat tapaukset paranevat itsestään, mikäli kiipeilijä ymmärtää levätä. Osittain revenneen pulleyn paraneminen siihen kuntoon, että kevyt kiipeily voidaan taas aloittaa kestää noin kuukauden ja sormen kuntoutus kevyin harjoittein on mahdollista jopa kahden viikon kuluttua vamman syntymisestä. Mikäli pulley on kokonaan revennyt sormi joudutaan mahdollisesti kirurgisesti operoimaan (Carmont, Mei-Dan 2013: 19-22). Jännetupentulehdus (tenosynoviitti) Jatkuva kovatehoinen rasitus saattaa altistaa kiipeilijän sormien jänteet ja niiden jännetupit tulehduksille. Erityisesti toistuvat pitkät kiipeilysessiot yhdistettynä puutteelliseen lepoon ja palautumiseen edesauttavat tämän vaivan kehitystä. Jännetupen tulehtuessa sen alueella voi esiintyä lievää turvotusta ja kipua, joka saattaa tuntua kyynärvarteen saakka. Näissäkin tapauksissa ensisijainen hoito on rasituksen välttäminen ja lepo. Tulehduskipulääkkeitä voidaan käyttää pahimpien oireiden hoitoon ja akuutin tulehduksen poistuttua aluetta voi käsitellä hieromalla tai kylmähoidoilla (Carmont, Mei-Dan 2013: 22-24). Jänteen repeämät ja venähdykset, murtumat Äkilliset nopeat liikkeet saattavat aiheuttaa jänteen venähdyksen, revähdyksen tai repeämän. Näissäkin tapauksissa sormet ja niiden jänteet kuuluvat riskiryhmään. Murtumat ovat myös tavallisia ja niitä esiintyy usein alaraajoissa putoamisen seurauksena. Sekä murtumien että jännevammojen yhteydessä esiintyy usein vaurioituneen alueen liikerajoitusta ja kipua. Alueelle saattaa kertyä myös turvotusta. Epäillessä murtumaa tai jännevammaa on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle selvittämään vaivan todellinen tila (Carmont, Mei-Dan 2013: 25). Kyynärvarren rasitusvammat Krooniset lihasaitio-oireyhtymät ovat tyypillinen juoksijoilla tavattu vaiva, joka kulkee kansankielessä nimellä “penikkatauti”. Kiipeilijöillä vastaavanlaisia oireita saattaa esiintyä kyynärvarren alueella, etenkin kyynärvarren syvässä lihasaitiossa. Näissä tapauksissa jo kiipeilysession alkuvaiheilla käsissä alkaa nopeasti tuntua lisääntyvää pumppia vaikka käsiä ei vielä olisi hirveästi rasittanutkaan. Pumpin tunne ei tunnu välttämättä häviävän koko treenin aikana ja se saattaa ajoittain tuntua jopa pahenevan. Tilanteen kroonistuessa pumpin tunne ei tunnu häviävän lainkaan ja se saattaa jopa estää kiipeämisen. Muita kyynärvarren alueella oireilevia vaivoja kiipeilijöillä ovat nk. epikondyliitit, eli kansankielellä tuttavallisemmin “tennis- ja golffarinkyynärpää” sekä hermopinteet (Carmont, Mei-Dan 2013: 28). Epikondyliiteistä luotettavaa tietoa löytyy esim. terveyskirjaston sivuilta. Kiipeilyvammojen hoito Vaikka vamma ilmenee tyypillisesti äkillisesti, sen taustalla olevat ja siihen johtaneet syyt ovat usein alkaneet kehittyä jo huomattavasti aiemmin. Ylitreenaaminen, palautumisen laiminlyönti, puutteellinen lämmittely ennen kiipeilyä, kehonhallinta, asentoperäiset tekijät, työperäinen rasitus, puutteet ruokavaliossa ja elintavat ovat vain muutamia mainittavia esimerkkejä, joilla voi olla suurikin vaikutus rasitusperäisen vamman kehittymiseen. Yhtäkään vammaa ei tietenkään voi nähdä ennalta, mutta niiden taustalla oleviin tekijöihin pystyy jokainen kiipeilijä omalla toiminnallaan vaikuttamaan. Vamman sattuessa sen syntymiseen on jo liian myöhäistä puuttua, mutta tässä kohtaa viimeistään kannattaa alkaa miettiä mitkä olivat asioita, jotka johtivat tilanteeseen jossa loukkaantuminen oli mahdollista ja mitä voitaisiin tehdä erilailla jatkossa. Parhaimmissa tapauksissa tällä ehkäistään vammojen uusiutuminen ja mahdollistetaan kivuton treenaaminen. Sanomattakin lienee selvää, että tämä on myös edellytys kehittymiselle lajissa. Kuten yllä mainitut vammojen kuvaukset antavat ymmärtää, ensisijainen hoito kaikissa tapauksissa on lepo ja rasituksen välttäminen. Jänteiden ja ligamenttien äkilliset vammat paranevat nk. pehmytkudosvamman paranemisprosessin mukaisesti, joka voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: tulehdus (inflammaatio), kudoksen uudelleen muodostuminen (proliferaatio), kudoksen uudelleen järjestäytyminen (remodellaatio). Karkeasti jaoteltuna ensimmäinen vaihe, tulehdus, kestää joitakin päiviä. Kudoksen uudelleen muodostuminen ottaa joitakin viikkoja ja uudelleen järjestäytyminen joitakin kuukausia (Macleod 2015: 66).  Kun akuutin tulehduksen merkit (turvotus, kuumotus ja kipu) alkavat hellittää, vammaa voidaan lähteä kuntouttamaan. Noin viisi päivää kudosvaurion syntymisen jälkeen kudokseen alkaa mudostua kollageenista koostuvaa arpikudosta. Kudos on tässä vaiheessa ohutta ja muodostaa väliaikaisen rakenteen, joka myöhemmin muuntuu terveeksi vetolujaksi kollageenikudokseksi (Macleod 2015: 69). Kuntoutusta on suositeltavaa tehdä aluksi kevyemmillä harjoitteilla näitä asteittain vaikeuttaen. Harjoitteina voi alkuvaiheessa toimia vaurioituneen nivelen liikuttelu sen liikelaajuuden sallimissa rajoissa ilman painoja ja myöhemmin lisäten kuormitusta vaikkapa käsipainolla. Myös erilaiset kuminauhalla tai kehonpainolla tehtävät liikkeet voivat joissain tapauksissa olla perusteltuja. Suoritettavien harjoitteiden toistomäärät kuntoutuksen alkuvaiheessa voivat olla vielä korkeampia (esim. 20-30 toistoa per sarja), mutta mitä pitempi aika vamman syntymisestä kuluu on harjoitteiden intensiteettiä hyvä alkaa kasvattaa lähemmäs voimaharjoittelun toistomääriä (esim. 10 toistoa per sarja). Näin lihaksia saadaan vahvistettua kestämään kuormitusta paremmin. Etenkin eksentristen voimaharjoitteiden lisäämisellä kuntoutusohjelmaan vaikuttaisi olevan tutkimusnäytön valossa kuntoutumisen kannalta suotuisa vaikutus (Cullinane ym. 2013.) Koska kuntoutumisen tavoitteena on saada kiipeilijä takaisin rakkaan harrastuksen pariin mahdollisimman pian, varsinaisen kuntouttavan vastusharjoittelun lisäksi tärkeää on muistaa myös itse kiipeilyn merkitys kuntoutumisen kannalta. Heti kun vaurioitunut alue alkaa taas kestää kuormitusta voi kiipeilyäkin alkaa asteittain lisäämään. Pitäen mielessä tietenkin, ettei kuormita aluetta liiaksi ja tällä lisää vaivan uusitumisen riskiä. Kuntoutuksen alkuvaiheessa varsinainen kiipeilyseinällä tehtävä harjoittelu voi aluksi olla esimerkiksi ihan vain totuttelua otteisiin ja kevyitä kontrolloituja roikuntoja. Kun tämä alkaa tuntua helpolta ja kivuttomalta voidaan myös alkaa testailemaan miltä kevyempien reittien kiipeily tuntuu. Urheiluvammaa kuntouttaessa on hyvä muistaa myös, että yhtä oikeaa tapaa kuntoutuksen toteutukselle ei ole olemassa ja vamman optimaalinen kuntoutuminen on monisyinen prosessi, jossa on hyvä ottaa huomioon useita muuttujia. Tässä kirjoituksessakin esille tuodut esimerkit ovat vain karkea yleistys siitä kuinka toimia. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi kuntoutuksessa on suositeltavaa kääntyä alan ammattilaisen puoleen. Kirjoittanut: Tuukka Räisänen Lähteet: Maitland, Murray 1992. Injuries Associated with Rock Climbing. https://www.jospt.org/doi/pdfplus/10.2519/jospt.1992.16.2.68 Gronhaug Gudmund 2018. Self-reported chronic injuries in climbing: who gets injured when? https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6059297/ Carmont, Michael R., Mei-Dan, Omer 2013. Adventure and Extreme Sport Injuries. Macleod Dave 2015. Make or Break. Don't let climbing injuries dictate your success. Cullinane Frances L, Boocock Mark D, Trevelyan Fiona C 2013. Is eccentric exercise an effective treatment for lateral epicondylitis? A systematic literature review. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23881334/ Comments are closed.
|